Varsin rauhallisissa merkeissä vietettiin juhannusta kahdestaan mökillä... Tai onhan siellä lähellä aina noita sukulaisia tietysti. Moottorivene laitettiin kuntoon, se olikin aika hiekkainen ja roskainen sisältä, mutta vielä hyvässä maalissa. Airot ehkä voisi tänä kesänä maalata ja perään nikkaroida uuden istuimen, vanhaan kun on aikoinaan liimattu muovimaton palanen puun päälle ja sinne on reunoista mennyt kosteutta väliin. 30 vuotta vanhaan perämoottoriin vaihdettiin peräöljyt, muuten se onkin hyvässä kunnossa. Vene on kesät talvet venevajassa, joten on pysynyt hyvässä kunnossa vaikka taisi olla välillä 10 vuotta käyttämättä!

Ongelmia olikin sitten moottorin käynnistyksen kanssa... Ehdin siinä Peetun kamppaillessa moottorin kanssa soutamaan Leipäsaareen saakka ja rantautumisen (ja yhden oluen) jälkeen syy löytyi väärin sijoitetusta bensatankista ja bensaletkusta. No, tuskin enää koskaan tulee tehtyä samaa virhettä uudelleen, kantapään kautta näet... Huruteltiin saaresta sitten vauhdikkaasti takaisin kotirantaan vaikka alunperin oli tarkoitus mennä hieman pidemmälle, mutta alkoi kello olemaan jo lähellä puoltayötä.

Alunperin piti ihan vaan olla mökillä ja olla huolehtimatta mistään tekemättömistä töistä, mutta vilkaisu Kuusikko-mökin suuntaan sai toisiin aatoksiin... Tuo toinen mökkihän meillä on tällähetkellä poissa käytöstä, tarkoitus olisi tänä kesänä aloitella remonttia siihenkin. Mökki on vanhan pellon laidalla ja pelto on "hieman" päässyt villiintymään. Koiranputkea oli kasvanut niin, että mökistä näkyi vain hieman kattoa tielle. Viikate siis heilumaan ja saatiin niitettyä mökille vievä tienpätkä ja mökin edusta. Mökin takana oleva osuus peltoa kasvaa tällähetkellä taimikkoa ja se pitää ehdottomasti tänä kesänä harventaa, kun hyvän näköiset mäntytaimet ovat jäämässä pajupuskien tukahduttamaksi... Niittojätettä tuli hieman yli peräkärryllinen. Saatiin myös loput risukasat kuskattua peräkärryllä kaatopaikalle, mitäpä muuta sitä tekisi juhannuspäivänä ;)

Jäi sitä aikaa onneksi ihan oleiluunkin ja ilmat oli hienot! Kylillä sattui ikävä onnettomuus juhannusaattona, kun paikallinen kylähäirikkö kaahaili traktorilla keskellä juhannusruuhkaa puolen päivän maissa... Mies oli edellisenä päivänä kuskattu poliisin toimesta Lappeenrantaan (putkaan?) ja seuraavana päivänä oli sieltä varastanut traktorin ja lähtenyt sillä takaisin Savitaipaleelle. Keskellä kirkonkylän mäkeä oli traktorista sitten hajonnut etuakseli ja traktori kaatui sillä seurauksella, että neljä ihmistä loukkaantui... Oltiin tuolloin juuri ostamassa leipää ja nähtiin onneksi vain se kaahaava traktori, oli auto parkissa niin ettei sitten sitä itse onnettomuutta oltu todistamassa, paloautot vaan tuli vastaan kun lähdettiin ajamaan takaisin mökille. Lapsuudenkaverini Kaisa myöhemmin kertoi nämä loput tapahtumat, kun oli sattunut paikalle juuri kun traktori oli kaatunut.