Sunnuntaina ja maanantaina jäi aikaa tehdä mökillä polttopuu hommia ja niitä tulikin sitten tehtyä enemmän kuin alunperin oli tarkoitus. Sain synttärilahjaksi osuuden moottorisahaan, mutta koska suurin osa rantarinteestä kaadetuista puista oli aika ohuita, niin lainattiin enolta sähkökäyttöistä moottorisahaa niiden pätkimiseen. Olin nimittäin päättänyt, että yhtään puuta ei kaadeta ennenkuin on vanhat saatu tehtyä polttopuiksi ja pinottua... Ehtii tuota moottorisahaa sitten talvella käyttää, kun jatketaan rantarinteen ja vanhan pellon harvennusta. Saatiin mökin kulmalla oleva rankakasa kokonaan pätkittyä ja Peetu vielä halkoi suurimman osan niistä joissa jotain halottavaa oli. Mä hoidin pinoamisen ja kaikki saatiin vielä pinottuakin!

Lisäksi raahattiin rantarinteestä viime talven harvennuksesta jäänyttä risuroskaa ja sekin saatiin melkein kokonaan putsattua ja kerätyt vietyä kaatopaikalle. Yhteensä saatiin tehtyä enemmän hommia kuin kesälomalla yhteensä ja nyt syksylle jäi vain muutaman tuulenkaadon korjaaminen talteen ja muutaman isomman rangan siirtäminen sen verran lähelle, että saa nekin pätkittyä polttopuiksi. Niin ja jos ilmat vaan sallii, niin mulla jäi osa rantaan vievistä rappusista käsittelemättä puunsuojalla, kun se loppui ikävästi kesken kaiken.

Mukavasti tuo piha siistiytyi vaikka en ehtinyt lopuksi haravoimaan. Polttopuitakin alkaa olla aika lailla ja pitää Peetua hoputtaa, että saataisiin Lampi-mökillekin kunnollinen puuvaja rakennettua. Se nyt tuskin on enää tämän syksyn hommia, mutta jos heti keväällä sitten...

Ikäviä hiippareita oli tuolla mökillä käynyt pari viikkoa sitten, kaikeksi onneksi Peetun vanhemmat olivat silloin paikalla ja heränneet yöllä auton ääneen ja myös enoni oli herännyt, joten äkkiä olivat häipyneet, kun valoja rupesi ympärille syttymään. Puomi mökkitien alkuun on jo tekeillä, joten jos sen saisi ennen talvea asennettua. Tosin talvella tuonne on hankala muutenkin päästä, kun tie on suurimman osan ajasta auraamatta. Eipä tuolta kukaan mitään arvokasta itselleen saisi, mutta aina se harmittaa jos paikkoja on rikottu tai tehty muuta ilkivaltaa.