Viikonloppu sujui vauhdikkaasti, kun oli molemmille päiville ohjelmaa. Lauantaina meillä oli aitatalkoot, jotka pidettiin siitä huolimatta, että aamupäivällä satoi räntää ja keli ei muutenkaan ollut paras mahdollinen. Peetu oli puhunut paikallisesta puuliikkeestä meille järeät aidantolpat sopuhintaan. Olivat kakkoslaatua, mutta kovapuuöljyllä käsittelemällä niistä sai oikein edustavat. Kova homma oli niiden maahan saaminen, mutta kolmea tolppaa lukuunottamatta ne saatiin paikalleen. Talkoot jatkuvat vielä tälläviikolla joku ilta ja eiköhän viimeistään toukokuun alussa ole sitten koko aita valmiina. Vaikka edellinen projekti on vielä kesken, rupesin jo suunnittelemaan patiota pihaoven eteen...

Muutama kuva tolpista ennen ja jälkeen käsittelyn:

537340.jpg

537347.jpg

Tässä alemmassa kuvassa tolpat on käsitelty vasta kertalleen, toisen käsittelykerran jälkeen olivat vielä paremmat. Halkaisija tolpilla 7x7cm.

Sunnuntaina oltiin sitten Tuusulan Krapihovissa viettämässä mummoni veljen 70-vuotissyntymäpäiviä. Emma oli suvun nuorimpana suuren ihailun kohteena ja käytti kaiken hurmaustaitonsa hymyilemällä vieraille. Erityisesti veljeni oli tarkkailun kohteena pitkän aikaa ja äiti meinasi tulla kateelliseksi, kun ei ole koskaan itse saanut vastaanottaa moista hymytulvaa ;) Juhlissa menikin koko päivä, kun tilaisuuden jälkeen oli kakkukahvit Lotta-museolla ja tutustuttiin samalla Lotta-näyttelyyn. Siinä vaiheessa kun museo alkoi mennä kiinni, todettiin että ehkä meidänkin on aika jo lähteä kotiinpäin...

Laitan tähän loppuun vielä kuvan Emman ristiäiskakusta. Meillä ei itse tullut otettua yhtään kuvaa hienosta kakusta (oli niin hässäkkää), mutta ystäväni sai otettua hienon kuvan ennenkuin siitä leikattiin.

537354.jpg

Ja vielä kuva Emmasta kylvyn jälkeen, kosteana nuo hiukset kihartuvat hienosti:

537352.jpg