Koitanpa nyt ehtiä kirjoitella lomaviikosta mökillä. Peetu  on ollut tämän viikon talvilomalla (viime viikko oli isyyslomaa), joten en ole paljon ehtinyt koneella oleskella. Olen saanut puuhailla paljon omia juttuja ja Peetu taas on saanut olla paljon Emman kanssa.

 

"Loma" mökillä meni aika työn puolelle, eli projektin alla olivat viime syksyn ja talven tuulenkaadot. Niitä riitti lopulta niin paljon, että saatiin erä myytyä. Nyt menee puu hyvin kaupaksi, varsinkin kun on valmiiksi pätkitty, karsittu ja lajiteltu koon mukaan tien varteen, josta ostaja voi ne vain käydä noutamassa. Seuraavaksi "lomaksi" jäi sitten myyntiin liian ohuet rangat kerättäväksi polttopuuksi. Jatkettiin myös pellon risukon raivausta, mutta se jäi vielä kesken, ei sitä yhdessä viikossa kaikkea kerkeä.

 

Putkimies kävi arvioimassa tilanteen remontoitavassa mökissä ja antoi suuntaa antavan hinta-arvion, kun kaikki sisällä olevat putket joudutaan uusimaan… Lisäksi sähköt täytyy vetää uudelleen kosteissa tiloissa ja koneellisesti kaivaa maan alla kulkeva vesiputki esiin. Huh hei! Ensinnä nyt tietysti puretaan kylpyhuoneesta kaikki nykyiset seinärakenteet ja tarkistetaan mahdollisen lisäeristyksen tarve. Sen jälkeen varmaan pyydetään kaivuri kaivamaan vesiputki maan alta esiin ja putkimies saa suunnitella järkevimmän vaihtoehdon miten se kannattaa vetää sisätiloihin (nykyinen ratkaisu oli kuulemma huono). Katsotaan sitten, riittääkö rahkeet tänä kesänä vielä sen enempään. Äitiyspäivärahoilla kun ei isoja remppoja tehdä…

 

Seri pysytteli tällä kertaa lähiympyröissä ilman seikkailuja, samoin Merri vaikka 200m:n päässä oleili juoksuinen narttu tarhassa. Emma nukkui moottorisahan pärinässä joka päivä 4h päikkäreitä, mikä mahdollisti myös mun osallistumisen puuhommiin.

 

Tänään saatiin täällä kotona aitaprojekti hyvälle mallille, kun Peetun eno oli auttelemassa, nyt voi pitää jo koirat vapaana pihalla. Täytyy sanoa, että aidasta tuli tosi hieno! Vatupassi oli kovassa käytössä, joten tolpat ja muut rakenteet on vaaterissa. Ja vielä täytyy hehkuttaa Emman pidentyneitä yöunia, viime yönä meni jo 7h rikki! Itse vaan heräsin kahteen otteeseen ja aina piti käydä tarkastamassa, että kaikki on kunnossa ;) Jälkitarkastus oli tänään ja mun hemoglobiini oli noussut 145:en! Raskauden aikana se oli sadan paikkeilla, joten aikamoinen nousu on parissa kuukaudessa tapahtunut.

 

Taas tulee blogiin päivitystaukoa, kun lähdetään huomenna pääkaupunkiseudulle neljäksi päiväksi. Maanantaina tullaan näillä näkymin takaisin. Aika tiukka ohjelma on, että ehtii näkemään tuttuja ja kaikkien luona ei silti ehditä nyt yhdellä kertaa käymään :(

 

Loppuun vielä kuviä mökkireissulta:


574224.jpg

"Metsuri" työssään


574234.jpg

Lopputulos!


574316.jpg

Näkymä lampi-mökin kuistilta.


574371.jpg

Rantarappuset, joissa tulee talvella hiki, kun kantaa saunavesiä ylös (talvisin vesihanat suljettu).

574220.jpg

Mietteliäs kylpijä.