Olipahan mukava viikonloppu Padasjoen leirillä! Mukana oli ihmisiä TSE:n lisäksi Hämeenlinnan Etsintäkoirista ja Lahden Pelastuskoirista, yhteensä meitä taisi olla n. 17 ihmistä. Merri käyttäytyi oikein hyvin koko leirin ajan ja huonekavereina meillä oli Jaana ja Niehku. Huone oli aika ahdas, kun tilaa oli raivattu purkutuomion saaneesta talosta, joka ilmeisesti viime ajat on toiminut lähinnä varastotilana. Ei olisi tuohon huoneeseen mahtunut Merrin häkkiä, jota mietin alun perin lainaavani. Hyvin yöt meni ilman häkkiäkin, ensimmäisenä yönä tosin Merri kävi aina suukottamassa Jaanaa, kun tämä käänsi kylkeä... Onneksi ilma oli kohtuullisen lämmin, niin hyvin pärjäsi koira autossa koko päivän.

Lauantai 30.9.2006

Meidät oli jaettu kahteen ryhmään, joissa molemmissa oli 6 ohjaajaa koirineen ja lisäksi kaksi kouluttajaa. Koulutusrasteja oli järjestetty kaksi, vesistöetsintä ja jäljen etsiminen. Meidän ryhmälle sattui aamupäiväksi jäljen etsiminen. Merrillä ei hirveästi ole jäljen nostoja tehty, lähinnä siis kun erittäin satunnaisesti on joku harjoitusjälki tehty, niin Merri on saanut jäljen alun etsiä itse. Eli jäljet ovat aina vanhentuneet jonkun aikaa, ihan tuoreilla ei ole treenattu. Nyt suunnittelin harjoituksen, jossa kaksi ensimmäistä jälkeä otettiin ihan jäljennosto harjoituksena ja kolmas niin, että vaadin Merriltä jäljen ilmaisun. Tuon jäljen ilmaisun Merri on oppinut nuoruuden liinaharjoittelujakson aikana, eli kun sai hajun maalimiehestä, niin Merrin piti istua ja vilkaista mua silmiin, jotta sai luvan edetä maalimiehelle saakka. Toimii hyvin, kun etsitään jälkeä "janalta" (yleensä tien laidasta) liinassa.

Kaksi ensimmäistä jälkeä nousi oikein hyvin ja koska oli kohtuullinen tuuli ja jäljet ihan tuoreita, niin Merri kulki pari metriä jäljen sivussa, mutta bongasi jäljellä palkkana olevan purkin aina jäljen päältä. Koska kaksi ensimmäistä meni hyvin, niin uskalsin ottaa viimeisellä jäljellä sen jäljen ilmaisun. Merri nosti jäljen hyvin ja juuri kun meinasin jarruttaa liinasta, huomasin että meidän pitäisi ylittää melkein heti iso oja. Päätin antaa Merrin jäljestää ojan yli ja ottaa ilmaisun vasta sitten. Oja oli sellainen vaarattoman näköinen, jossa kasvoi sammalta pohjalla ja päätin astua saappailla sinne pohjalle... Lopputulos oli se, että olin reisiä myöden siellä ojassa ja oli todella vaikea päästä ylös sieltä! Merri tuli oikein katsomaan ojan reunalta mikä on hätänä ja kun olin päässyt ylös, jatkoi tyynesti jäljestämistä ;) Hyvin sitten ilmaisi jäljen, kun jarruttelin liinasta ja jäljesti lopun matkaa taas purkille. Oikein kivasti mennyt harjoitus siis, tosin tehtävä oli ohjaajallekin aika helppo, kun tiesin missä jäljet kulki.

Iltapäivällä sitten oli vuorossa vesistöetsintää ja sekin sujui meidän osalta ihan mukavasti. Ensimmäisenä oli saaren kärjen takana vedessä lilluva maalimies ja Merri reagoi siihen melkein heti, kun olimme rannasta liikkeelle lähteneet. Reaktiot olivat tosi selkeitä, eikä sukelluspuvussa ollut maalimies aiheuttanut kummastusta, kun sama ihminen löydettiin jo kuukausi sitten vedestä lillumasta ;) Soutumatkalla Merri reagoi hieman sivuun, jossa oli hetkeä aiemmin kävellyt kaksi tyttöä rannalla ja vähän ajan päästä sitten tuli reaktiot siihen toiseen maalimieheen, joka oli niemessä rannalla. Merri paikallisti maalimiehen sijainnin jo ennen rantautumista, kun mm tuulipuku kahahti, joten luvan saatuaan Merri ampaisi veneestä ja jatkoi matkaansa rantaa pitkin suoraan maalimiehelle. Tuli ohjaajalle vähän kiire pois veneestä koiran perään... Maalimies kehui kovasti Merriä heti, mutta Merri tuli silti hyvin ilmaisemaan löytönsä mulle (Merrillä ei ole vielä otettu puhuvia maalimiehiä). Jos jotain miinusta tästä harjoituksesta keksii, niin Merrin käytös veneessä ei ollut yhtä hyvää kuin kotioloissa. Meillähän on koirille aika tiukka kuri veneessä, koska kaksi isoa koiraa, jotka poukkoilee veneessä (puhumattakaan kanootista) sinne tänne ei ole kauhean hyvä yhdistelmä... Eli normaalisti veneessä ei seistä, eikä liikuta ilman lupaa, mutta nyt oli Merristä ilmeisesti niin kivaa, että teki vähän molempia. Odotti sentään kiltisti veneessä poistumiskäskyä, eikä hypännyt sieltä ennenaikojaan.

Syömisen jälkeen katsottiin päivän harjoituksia videolta ja etenkin vesistöetsinnässä koirien reaktiot näkyi kauempaa vielä paremmin kuin ihan siitä vierestä. Illalla saunottiin ja paistettiin makkaraa kodassa. Kaikki taisivat olla niin väsyneitä, että jo kymmenen maissa viimeisetkin hiipi yöpuulle ;)

Sunnuntai 1.10.2006

Sunnuntain ohjelmassa oli suurempi etsintäharjoitus, jossa leiriltä oli kadonnut 5 ihmistä ja etsintäalueita oli merkattu karttaan 7 kpl. Ryhmänjohtaja ei siis tiennyt millä alueilla kadonneet olivat. Meidät lähetettiin maastoon pareittain ja saimme valita itse kuinka käyttäisimme koiria. Meidän pariksi tuli Juha ja Sisu (kk holsku) Lahdesta. Maanantaina hälytreeneissä olin toiminut kartturina partiossa, jossa oli Lotta ja Sisun veli Viski, joten tuli Sisua muutaman kerran Viskiksi kutsuttua ;)

Päätimme aloittaa harjoituksen niin, että etsinnän aloittavat Juha ja Sisu ja minä suunnistan. Alkupätkä alueesta myötäili järven rantaa ja siitä siirryttiin tien yli metsään, jossa täytyi edetä ihan kompassin suunnan varassa, kun alueemme rajoja ei ollut vedetty minkään luonnollisten rajojen mukaan. Melkein heti metsään siirtymisen jälkeen Sisu reagoi voimakkaasti etelään alueen ulkopuolelle ja teimme tästä "johtoon" ilmoituksen ja saimme määräyksen pysyä oman alueen rajojen sisäpuolella. Alue käytiin läpi, pohjoispää alueesta olikin avaraa lentokenttää ja kun tuuli kohtuullisesti etelän suunnasta, eikä koira reagoinut juurikaan lentokenttäalueella, totesimme alueen tyhjäksi. Johtoon ilmoitimme kolmesta muusta heikohkosta reaktiosta alueellamme.

Johdossa saimme uuden alueen, johon päätimme ottaa Merrin etsimään ja juuri kun olimme menossa alueelle, saimme johdosta ilmoituksen, että edellisellä alueellamme olimme olleet lähellä maalimiestä juuri lentokenttäalueella... Palasimme siis sinne! Tässävaiheessa oletimme, että maalimies olisi sitten aivan siellä pohjoispäässä (siellä oli kaikenmaailman pieniä rakennuksia) ja kyllä tuli sitten taas kokemusta siitä, että koskaan ei pitäisi olettaa yhtään mitään... Pyörimme nimittäin siellä pohjoispäässä aivan liian kauan, eikä Merrillä ollut mainittavia reaktioita. Olisi kannattanut luottaa niihin koiriin hieman enemmän, koska alueella oli kuitenkin pyöritty jo Sisun kanssa ilman reaktioita.

Olimme saaneet luvan laajentaa aluetta hieman siellä pohjoispäässä ja kosteikossa Merri reagoikin ensimmäisen kerran selkeästi ylöspäin, eli kiipesi ihan puunrunkoa vasten. Lopulta riittävän kauan pohjoispäässä tepasteltuamme päätimme lähteä tarkastamaan lentokenttäalueen eteläpuolen, josta siis tuuli sillä hetkellä oikein kunnolla. Merri ei reagoinut kertaakaan, kun ylitimme aukean ja aukean reunaa sitten kuljettiin eteenpäin. Koira tässävaiheessa pyöri välillä vähän jaloissa, kun ei saanut hajua mistään ja yhtäkkiä sitten olemus muuttui täysin ja ampaisi ison kantokasan päälle ja tuli ilmaisemaan... Olimme kulkeneet kantokasan eteläpuolelta n. 50 m:n päästä Sisun kanssa, mutta silloin olimme väärällä puolella tuulta. Maalimies oli syvässä kuopassa kantokasan keskellä ja todennäköisesti haju ei sieltä noussut mihinkään, joten ei se sieltä voinut mihinkään kulkeutuakkaan. Se Merrin ylöspäin reagointi saattoi olla maalimiehen haju, joka olisi tullut ilmavirtausten mukana korkeammalla, mutta vaikea sanoa varmasti, kun  ei noita hajuja näe...

Tuo oli sellainen tilanne, että se mm olisi sinne saattanut oikeassa tilanteessa jäädäkin, koska Merri sai hajun vasta aivan vierestä (korkeintaan 10m:n päästä), ellei sitten joku tee etsintäsuunnitelmaa niin, että haravoi alueen 10 m välein (toisaalta tuollaiset rytökasat pitäisi tarkastaa aina erikseen)... Tässävaiheessa saimme tiedon, että alueellamme oli toinenkin eksynyt ja täytyy kyllä sanoa, että mielessä kävi jo harrastuksen vaihto... Olimme todenneet alueen tyhjäksi ja sitten siellä olikin kaksi eksynyttä, hoh hoijaa. Eli olimme kuulemma alueen eteläpäässä menneet ojan vartta eri puolella missä maalimies oli.

Otimme nyt etsimään autossa levänneen Sisun ja lähdimme tutkailemaan sitä joen vartta ja sitähän sitten tutkailtiin ees taas ja harpottiin ojan yli lukemattomia kertoja eikä koira reagoinut kovinkaan mainittavasti missään kohtaa, paitsi samassa kohtaa missä ihan alussa alueen ulkopuolelle. Lopulta meille ilmoitettiin (ruoka-aika lähestyi ja maalimiehellä oli jo kylmä) ihan tarkka sijainti , joka oli meidän karttaan merkityn alueen ulkopuolella... Ei paljon, mutta ratkaisevasti. Maalimiehellä oli hieman erilailla piirretty alue, joten Sisun ensimmäinen reaktio, josta ilmoitettiin johtoon oli aivan oikea, emme vain silloin saaneet lupaa poistua ulkopuolelle aluettamme. Eli loppujen viimeksi oli ainakin yksi asia, jonka teimme oikein! Mukavaa oli sitten, että Sisu kovan uurastuksensa jälkeen löysi kadonneen ja ohjaajatkin saivat hieman paremman mielen, kun olimme ihan oikein tulkinneet ettei alueen eteläpäässä ollut ketään.

Kaikkine virheineen oli oikein opettava harjoitus, aikaa meillä meni tehokkaasti 3,5h, jonka aikana ohjaajat eivät levähtäneet kertaakaan, koirat sentään pääsivät välillä hengähtämään.

Illalla kotona oli varsin väsynyt, mutta tyytyväinen koira ja raitisilmamyrkytyksen saanut ohjaaja!