Meillä on ollut oikea karkurikoira-viikko! Viikko sitten perjantaina olin taas Helsingissä hoitelemassa asioita (miten sitä ei osaakkaan olla vaan äitiyslomalla...) ja Peetu Emman kanssa vietti kotipäivää. Olivat lähteneet sitten koko poppoo rantalenkille, Peetu, Emma+vaunut ja koirat. Veittijärvellä oli karavaaniin ilmestynyt yhtäkkiä huskyuros, jota Peetu ensin yritti hätyyttää pois, kun luuli että omistaja on jossain lähellä. Ei näkynyt omistajaa, eikä myöskään koira lähtenyt mihinkään... Oli hyvin innokas nuori uros ;) Siinä oli sitten hässäkkää, kun Merri oli ensin vähän pörrännyt hihnassa, husky yritti hyppiä Serin selkään, Seri ärisi kun ei yhtään tykännyt tunkeilijasta ja Peetu oli purjeessa, kun omat koirat veti joka suuntaan, oli lastenvaunut huolehdittavana, Emma heräsi päiväunilta ja vielä huoli, että koira on vihainen joko Peetulle tai meidän koirille! No, ei auttanut muu kuin palata kotiin, Merri totesi vierailijan mukavaksi asiaksi ja hengissä olivat selvinneet Viljakkalantien ylityksestä, vaikka yksi rekka joutui pysähtymään, kun husky palloili tiellä \o/

Kotona Peetu värväsi jonkun sauvakävelijän pitelemään huskya pannasta, kun vei meidän koirat sisälle ja haki poliisin puhelinnumeron ja narun, että koiran sai sidottua kiinni. Poliisilla ei ollut tietoa kadonneesta koirasta, joten Peetu soitti Nokialle mistä hakevat karkureita säilöön. Sieltä luvattiin tulla noutamaan. Jonkun aikaa odoteltua soitti myös koiran omistaja, joka oli saanut Peetun numeron poliisilta. Eli loppu hyvin kaikki hyvin, koira saatiin kotiin.

Tänään sitten olin itse saman karavaanin kanssa samalla rantalenkillä ja tälläkertaa Viljakkalantien varressa seuraamme liittyi ajokoirauros! Olin tunnistavinani koiran, kun lenkin varrella on ainakin 3 ajokoirataloutta ja tämä ainoana niistä näyttää siltä, että saa muutakin aktiviteettia kuin kuistilla makoilu... Nyt kaikki koirat olivat sopuisia keskenään, vaikka mulla molemmat tietysti hihnassa. Harkitsin ensin, että laitan irtokoiran Serin hihnaan, mutta koira väisti mua sen verran, että en yrittänyt sitten kuitenkaan. No, nokka kohti oletettua koiran asuinpaikkaa ja taas Viljakkalantien ylitys... Kolme autoa pysähtyi, kun koira jäi pyörimään sinne keskelle, selvittiin siis hengissä. Ennenkuin ehdittiin koiran kotiin, sattui koiran omistaja ajamaan meitä vastaan (oli etsimässä koiraansa) ja onnellisena koira hyppäsi autoon. Oli kuulemma toinen kerta tällä viikolla, kun oli karussa. On oppinut avaamaan tarhansa oven hyppimällä sitä vasten, jolloin hakanen hyppää pois paikoiltaan. Mikähän näissä meidän koirissa houkuttaa näitä karkureita? Serikin on kuitenkin leikattu narttu.