En ehtinyt alkuviikosta kertoilemaan tarkemmin sunnuntain taipumuskokeen kulusta, mutta yritän kertoilla nyt mitä vielä muistan.

Ensinnäkin olin koko edellisen viikon tehnyt mielikuvaharjoitteita mielessäni, miten kokeessa käyttäydyn ja miten saan hermoni pidettyä kurissa ;) Tuotti ihan hyvää tulosta, koska omasta mielestäni hermot oli hyvin hallinnassa ja käyttäydyin rauhallisesti. Myös odotusajat menivät Merrin kanssa hyvin, yleensähän se touhuaa kovasti aina jotain, jos mitään ei tapahdu, mutta nyt kun olin itse rauhallinen ja normaali, niin Merrikin odotteli ihan rauhassa ympärilleen katsellen!

Koe alkoi tuomarin puheella ja sosiaalisen käyttäytymisen arvostelulla, eikä niissä sen ihmeempiä. Silloin kun olin aikanaan Serin kanssa taippareissa, niin sosiaalinen käyttäytyminen tehtiin niin, että neljä koiraa olivat kaikki ihan nenäkkäin ja hirveä sutina siitä tuli, kun neljä vilkasta ja nuorta noutajaa yrittää villitä toisiaan leikkiin ;) Nyt siis vaan tiivistettiin rivistöä ja tuomari kävi moikkaamassa koiria. Olen muuten aloitellut tekemään molemmille koirille omia sivuja tänne blogiin, sinne tulee sitten kaikki kokeet arvosteluineen näkyville.

Hieman jäi odotteluaikaa, kun startattiin numerolla 6 ja sillä välin kävin tekemässä Serin kanssa pienen lenkin, Merrin odotellessa autossa. Vesinoudot menivät hienosti, eikä Merri kuumentunut ampumisestakaan. Hyppäsi parin metrin loikan veteen, kun annoin hae-käskyn. Tuolle ei kannata heittää kyllä mitään tuntemattomassa rannassa, teloo vielä itsensä... Lokit tulivat käteen saakka luovutettuina.

Hakuruudussa Merri ei nähnyt heitettyä varista (keskittyi juuri sen sekunnin ajan jonnekin muualle), mutta haki siitä läheltä yhden variksen ja uudella lähetyksellä sen heitetyn. Hyvin lähti aina kun lähetin ja tiesi hyvin mitä tehtiin. Tuomari kommentoi meidän suorituksesta sen verran, että kun Merri lähtee niin hyvin lähetyksestä, niin pystyn aikalailla sillä ohjailemaan koiraa hakuruudussa. Varsinkin kun taippareiden hakuruutu on vaan sen 50*50m... Viimeistä varista hakiessa kuitenkin Merri teki hyvää hakutyöskentelyä.
Tämä vieno ohjailu juontaa juurensa siihen, että en ihan luota koiraani edelleenkään, pitäsi antaa koiralle enemmän mahdollisuuksia työskennellä itsenäisesti.

Päästiin siis jäljelle ja se meni tosi hyvin, Merri jäljesti tarkasti ja epäröimättä kanille ja toi sen hienosti...tuomarille! Tuomari nauroikin, että koira toi löytönsä oikealle metsämiehelle. Kani onkin ollut Merrille aina se tähän saakka tarjotuista mieluisin riista.

Hyvin siis sujui taipumuskoe, kun vihdosta viimein uskalsin Merrin siihen ilmoittaa.